Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.03.2010 - 20:27

Tämä kirjontatyö on ollut tekeillä jo ainakin kolme viikkoa, mutta sairastuin tuossa välissä, joten sain sen työn eilen vasta valmiiksi. Kehykset tein tänään ja taulu on valmis. Se menee Nukkekoti Hakolaan.

 

24.02.2010 - 11:24

Meillä sairastaa koko perhe. Ensin nuorimmaisella korvatulehdus ja antibioottikuuri, sitten vanhempi poika sairastui nuha-kuume-yskään ja nyt sitten minä. Onneksi ehdin muutaman tekeleen tehdä ennen kuin sairastuin ja laitan kuvat nyt tänne, muutoin en ole jaksanut tehdä mitään muuta kuin maata peittojen alla ja tuskaillut huonon suomalaisten olympiamenestyksen vuoksi.

Maton neuloin ainaoikein neuleena valkoisesta Novitan Jive-langasta.

Sitten tein tuolin ohuesta vanerista ja mäntyrimoista. Pehmusteen kanssa olisi päässyt helpommallakin kun olisin vain tehnyt puuvillakankaasta ym pehmusteen, mutta mulla oli jo malli valmiina, joten kirjonnalla sitten päätin tehdä pehmusteen. Vaikka malli oli helppo, meni siinä kuitenkin aika kauan ennen kuin se valmistui. Toinen samanlainen tuoli pehmusteineen on odottamassa tekijäänsä, kunhan vaan tästä vähän toivun.

Ryijyn virkkasin lenkkivirkkauksella helmilangasta ja Vennen langasta kaksinkertaisella langalla.

Enpä sitten muuta tänne nyt jaksa laittaa. Kuume nousee, joten tämä tyttö painuu sänkyä kohti.

 

Kirjoittaja

Olen 1970 syntynyt kahden lapsen yh-äiti. Olen hurahtanut nukkekoti- ja miniatyyriharrastukseen yli 15 vuotta sitten. Nukkekodin hankinta, huoneiden suunnittelu, sisustaminen ja rakentaminen on minulle henkistä terapiaa ja omien unelmien toteuttamista koossa 1:12

Tässä blogissa kerron omien nukkekotieni projektien etenemisestä. Kaikki kuvat ovat itseni ottamia ja niiden käyttö ilman lupaani on kielletty!

Voit halutessasi laittaa kommenttia sähköpostitse (my e-mail) osoitteeseen:

jaananminiatyyrit@webinfo.fi 

nukketalo@webinfo.fi

You can comment like this:
comment=kommentoi, name=nimesi, e-mail=sähköpostiosoitteesi, web address=kotisivusi osoite and click kommentoi

TERVETULOA BLOGIINI {#emotions_dlg.wink}

WELCOME TO MY BLOG {#emotions_dlg.wink}

 

 

Bloginappi-Blogbutton

Tilaa blogilistalta-Follow my blog

Kullanmurut-My sweethearts

Kääntäjä-Translator
Linkkejä-Links

Valmiit huonekuvat

DIY-ohjeet

 

Miniprintit

 

Shabby Chic Cottage

 

 

Kävijämäärä
Kävijälaskuri
Yhdistyksiä-Associations

Yahoo: Nuket ryhmä

Ihan Itse kädentaitofoorumi

Suomen Nukkeyhdistys

Nukkekotiyhdistys

 

 

Nukkekotiwiki

 

Minitreasures wiki 

Vierailijat-Visitors
Tunnustukset-Recognitions

 

Selaajat-Browsers
Nukkekoti Kirvesmäki-Dollhouse Kirvesmäki

Makuuhuone-Bedroom

Eteinen 1.krs-1st floor hallway

Eteinen 2.krs-2nd floor hallway

Eteinen 3.krs-3rd floor hallway

Eteinen 4.krs-4th floor hallway

Vierashuone-Guestroom

Työhuone-Office room

Wc/pesuhuone-Bathroom and Dressing room

Ruokailuhuone-TheDining room

Keittiö-Kitchen

Olohuone-Living room

Oleskeluhuone-Launge room

Nukkekoti Hakola-Dollhouse Hakola

Pesuhuone-Bathroom

Olohuone-Living room

Vierashuone-Guestroom

Oleskeluhuone-Launge room

Makuuhuone-Bedroom

Keittiö-Kitchen

Kyltit