Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.06.2010 - 20:23

Olen kovasti innostunut laittamaan Nukkekoti Hakolan ullakkohuoneita. Olen aivan jumittunut sinne

Tässä muutama eilen ottama kuva huoneesta ja päiväpeitteen sain tänään valmiiksi. Tyynyjä en jaksanut enää virkata, joten enkelityyny sai jäädä sängyn päälle. Ensi viikolla tulee lisää tavaraa nukkikseen, pääsen sitten muidenkin huoneiden pariin väsäämään jotain.

 

Matto on ohuesta puuvillakankaasta tehty. Se on niin kesäisen ihana raitamatto ja saa olla nyt nukkekodin vierashuoneessa...ainakin jouluun asti. Vaihdetaan sitten joulumatot niin kuin 1:1 koossa

 

 

 

 

 

Tästä pikkujakkarasta ja yhdestä toisesta tulee täs myöhemmin ohjeet tänne, mutta linkitän tämän blogin kautta kuitenkin.

 

 

 

 

 

 

 

30.06.2010 - 11:28

Meillä oli Miniatyyrikerhossa vuonna 2009 Suomen ensimmäinen One to One-pariswap, eli saman henkilön kanssa vaihdettiin minejä koko vuoden joka kuukausi ennalta sovituista aiheista. Voit käydä katsomassa täältä mitä Sinikan kanssa annoimme toisillemme.

 

Kutsun sinut kanssani vuoden 2011 One to One- pariswappiin.

Jos haluat swapata kanssani koko ensi vuoden joka kuukausi yhdessä ennalta sovituista aiheista, laita kommenttia tähän postaukseen. Jos halukkaita on paljon, niin arvon kesän aikana yhden, koska nimensä mukaisesti One to One-pariswap tehdään kahdestaan.

Se on kivaa mineilyä yhdessä parin kanssa, josta voi tulla vuoden aikana myös erittäin hyvä ystävä, niin kuin me ollaan oltu Sinikan kanssa ja ollaan edelleen

Joten eikun mukaan vaan swappailemaan  Aloitamme heti Tammikuussa 2011 Joulukuun loppuun 2011.

 

30.06.2010 - 10:25

Virkkasin Vennen ja Novitan yksivärisestä virkkauslangasta tällaisen maton ja ensin meinasin laittaa sen Nukkekoti Hakolan vierashuoneeseen, mutten sitten laittanutkaan. Eipä sille nyt paikkaa, mutta voihan sen vaikka antaa jollekin  Laiskotti taas niin paljon, että pitsiä päihin hapsujen sijasta.....

 

 

Ystävältäni Sinikalta sain ihania Venetsian tuliaisia

tuosta ihanasta liinasta teen seinävaatteen Nukkekoti Hakolan vierashuoneeseen.

 

Ja eilen tuli postissa Sinikalta päivänpiristettä, ihania parfyymipulloja. Tein aaltopahvista tuollaisen alustan pulloille ja laitoin ne Nukkekoti Hakolan pesuhuoneeseen.

 

KIITOS SINIKKA NÄISTÄ MINILAHJOISTA

 

 

 

29.06.2010 - 12:34

Nukkekotituote 1:12

Printtejä;  erivärisiä Romance esittelypakkauksia vaikka nukkekodin kauppoihin

 

Klikkaa kuvaa

Lila

 

Punainen

 

Sininen

 

29.06.2010 - 11:50

Nukkekotituote 1:12

Oheita petivaatteiden tekemiseen.

Klikaa kuvaa

 

27.06.2010 - 20:42

Nukkekotituote 1:12

Sinkkusänky

 

Nyt olen saanut valmiiksi ensimmäisen DIY-ohjeen nukkekotikalusteeseen.

Klikkaa kuvaa niin pääset sivuille ja alkaa tekemään sänkyä.

Myös sivulaatikossa kohdassa Linkkejä on blogin bloginappi, joten saat sen ottaa siitä itsellesi jos tahdot, niin pääset suoraan heti blogiin. Sinnepä sitten kaikki DIY-ohjeet ja printit tulevat sitä mukaa kun vaan ehdin niitä tehdä ja laittaa.

 

27.06.2010 - 20:10

Yahoon Minit ryhmässä oli kesäkuun swappina hattuswap ja me oltiin kahdestaan Sirkan kanssa.

Sain Sirkalta ihanan lierihatun, käsineet ja aivan suloisen laukun:

 

 

Lähetin Sirkalle myös jotain extra tavaraa näin kesän ja juhannuksen kunniaksi, joten voitte käydä katsomassa niitä sitten Sirkan blogista.

 

Minä lähetin bonnetin, varjon ja kassin

Kassin sisällä on pöytäliina käärittynä ja kimppu kukkia.

 

 

23.06.2010 - 22:01

Tein sinkkusängyn Nukkekoti Hakolan vierashuoneeseen. Sängyn olen tehnyt ohuesta vanerista, balsalevystä, balsarimasta ja koristeena kattolistaa ja palasia seinäpaneelista. Tästä sängystä on tulossa ohje, otin kuvat jo sitä varten. Saan laitettua ehkä jo huomen illalla tai perjantain aikana. Malli on yksinkertainen ja jokainen voi tehdä siihen koristeita oman mielensä mukaisesti. Tuleville nukkekotituotteiden DIY-ohjeille ja printeille on oma bloginsa, ja linkitän kuvat tätä kautta sinne sitten.

Mutta tässä sänky....väri on just passeli (omasta mielestä ) vierashuoneen tapeitteihin verrattuna...

 

 

 

 

 

 

22.06.2010 - 22:40

Aloitin Nukkekoti Hakolan ullakkokerroksen laittoa johon tulee oleskeluhuone ja vierashuone. Tarkoitus oli tehdä niin että alhaalta ylöspäin, mutta tilatut tuotteet tulee myöhemmin. Nukkekodin olohuoneen olen saanut jo valmiiksi.

 

Ullakkokerroksessa on oleskeluhuoneessa tapetit puuvillakankaasta ja lattiamateriaali Minimaailmasta. Vierashuoneen tapetit ja lattiamateriaalin olen printannut netistä.

Kaikki oleskeluhuoneen kalusteet olen tehnyt itse vanerista ja balsasta omilla oheilla. Tarkoitus olisi tehdä näitä ohjeita ihan kaikilla halukkaille, jos teitä vaan kiinnostaa?!

 

Joten tässä kuvasarja ullakkokerroksen projektista ja oleskeluhuoneesta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

21.06.2010 - 14:23

Muutama lehtilaatikon sain tehtyä tänään nukkekotiin. Kuvat olen taas tehnyt sillä Wordillä, eli kopioin kuvan tiedostosta ja lisää tekstiä- tyyliin.

Kuvat olen liimannut balsan päälle ja maalasin valkoisella akryylimaalilla vain kerran että olisi kulahtaneen näköinen.

Mukana on ihania Country Sampler- lehtiä.

 

 

 

 

 

21.06.2010 - 11:10

Virkkasin Nukkekoti Hakolan pesuhuoneeseen maton ruskeasta virkkauslangasta ihan vaan puolipylväillä. Taas menin sieltä mistä aita on matalin, enkä jaksanut alkaa tekemään taas hapsuja päihin vaan laitoin pitsiä. Laiskottaa joskus niin....

 

 

 

Tein myyntiin muutaman kehdon. Pohja on 3 mm balsaa ja muut osat ohutta leikattavaa vaneria. Sitten patjat vaan paksusta kartongista, pumpulista ja puuvillakankaasta.

 

 

 

Nyt vasta kuvia laittaessa huomasin jonkun jäljen tuossa vihreässä kehdossa, joten se pitää maalata uudestaan. Enpä tiedä mistä se jälki siihen on tullut, varmaan sormesta kun maalasin pohjaa. Voih...

 

19.06.2010 - 18:30

Tuolit ja pöydän tein omilla malleilla. Nämä menee Nukkekoti Hakolan vinttikerroksen huoneeseen. Sinne tulee ehkä joku lepohuone tai jotain siihen suuntaan. Tämä setti sopii sinne vallan mainiosti ja huoneesta tulee vihreä joten katsoin sopivat vihertävän puuvillakankaan tuolien päällyseksi. 

 

Tuolit olen tehnyt balsalevystä ja -rimasta ja osa on ohutta vaneria.

 

 

 

 

 

19.06.2010 - 17:04

Kävin nuorimmaisen pojan kanssa tänään Veljekset Keskisellä Tuurissa ja ainahan sieltä pitää joku lelu saada mukaan....Löydettiin hieno keltainen Suzuki motskari ja suhde sattuu vielä olemaan 1:12. Vähän komee vai mitä ......

 

 

 

19.06.2010 - 16:14

Muutaman kehyksen sain aikaiseksi nukkekotiin. Osa menee ihan varmasti joulukalenteripareille, mutta muutama menee Nukkekoti Hakolan huoneisiin.

 

 

 

Nämä pitsiliinat olen leikannut sellaisesta leveästä pitsistä, jossa oli jonkin soritin kuvioita pöytäliinoiksi. Ihan kivoja. Mutta kallista on metrihinta

19.06.2010 - 16:06

Tein Nukkekoti Hakolan makuuhuoneeseen pienen yöpöydän balsasta. Sivuilla on eurominis sorvaukset. Maalina oli ruskea akryylimaali ja hioin reunoja.

 

 

Sitten virkkasin ruskeasta helmilangasta pesuhuoneen ikkunoihin verhoja. Joitakin muitakin kuvia pesuhuoneesta tuli mukaan postaukseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

17.06.2010 - 11:24

Taulujen kehykset ovat balsarimasta ja kuvat olen printannut omasta kuvatiedostosta, jossa sattuu olemaan jonkin verran kuvia!! Taulut menevät Nukkekoti Hakolaan jonnekin.

 

 

 

 

Sitten tein nukkekotiin pesusettiä eli emaliset kannu ja vati.

 

Näin kun äkkiä kattoo niin varmasti olisi sitä mieltä että nämä ovat EuroMinis pesupöytiä...mutta olen nämä kuitenkin itse tehnyt 1,5 mm vanerista. Mallia otin kyllä niistä EM pesupöydistä. Maalasin sitten ruskealla akryylimaalilla hioten reunoja. Sorvaukset ovat EM.

 

 

 

 

16.06.2010 - 19:24

Kuvassa olevat huonekalut olivat puuvalmiita, maalasin ne vaan ruskealla akryylimaalilla ja hioin reunoja. Kannun olen tehnyt itse. Ihana enkeli on Sinikalta. Nämä tavarat menevät Nukkekoti hakolan makuuhuoneeseen. Huone on aika pieni ja kapea, joten katsotaan nyt mitä sinne loppujen lopuksi mahtuu.

 

 

 

 

15.06.2010 - 21:30

Olen laittanut paljon myyntiin nukkekotituotteita huuto nettiin.

Klikkaa kuvaa!

15.06.2010 - 07:16

Tulostin netistä kuviollisia tapetteja paksuhkolle kartongille ja aloin tekemään niistä kannuja. Tarkoitus oli kyllä tehdä jotain muuta, mutta menihän se nyt näinkin...

 

 

 

 

Sitten muutakin asiaa; sairasloma jatkui uudelleen. Kelalta tuli päätös ja sitten seuraavaksi onkin työkyvyyttömyyseläke. Että ihan ei mennyt elämä niin kuin olin suunnittelut, mutta pakko kai tämä on vaan hyväksyä

14.06.2010 - 21:22

Tein nyt sellaisen päätöksen että siirsin kaikki Nukkekoti Hakolan blogin kirjoitukset tänne ja poistin sen blogin. On paljon helpompi pitää tätä yhtä blogia. Joten päivitän tänne jatkossa kaikki Nukkekoti Kirvesmäen, Nukkekoti Hakolan ja muut minityyritekeleeni.

Kirjoittaja

Olen 1970 syntynyt kahden lapsen yh-äiti. Olen hurahtanut nukkekoti- ja miniatyyriharrastukseen yli 15 vuotta sitten. Nukkekodin hankinta, huoneiden suunnittelu, sisustaminen ja rakentaminen on minulle henkistä terapiaa ja omien unelmien toteuttamista koossa 1:12

Tässä blogissa kerron omien nukkekotieni projektien etenemisestä. Kaikki kuvat ovat itseni ottamia ja niiden käyttö ilman lupaani on kielletty!

Voit halutessasi laittaa kommenttia sähköpostitse (my e-mail) osoitteeseen:

jaananminiatyyrit@webinfo.fi 

nukketalo@webinfo.fi

You can comment like this:
comment=kommentoi, name=nimesi, e-mail=sähköpostiosoitteesi, web address=kotisivusi osoite and click kommentoi

TERVETULOA BLOGIINI {#emotions_dlg.wink}

WELCOME TO MY BLOG {#emotions_dlg.wink}

 

 

Buttercup

Buttercup

Bloginappi-Blogbutton

Tilaa blogilistalta-Follow my blog

Kullanmurut-My sweethearts

Kääntäjä-Translator
Linkkejä-Links

Valmiit huonekuvat

DIY-ohjeet

 

Miniprintit

 

Shabby Chic Cottage

 

 

Kävijämäärä
Kävijälaskuri
Yhdistyksiä-Associations

Yahoo: Nuket ryhmä

Ihan Itse kädentaitofoorumi

Suomen Nukkeyhdistys

Nukkekotiyhdistys

 

 

Nukkekotiwiki

 

Minitreasures wiki 

Vierailijat-Visitors
Tunnustukset-Recognitions

 

Nukkekoti Kirvesmäki-Dollhouse Kirvesmäki

Makuuhuone-Bedroom

Eteinen 1.krs-1st floor hallway

Eteinen 2.krs-2nd floor hallway

Eteinen 3.krs-3rd floor hallway

Eteinen 4.krs-4th floor hallway

Vierashuone-Guestroom

Työhuone-Office room

Wc/pesuhuone-Bathroom and Dressing room

Ruokailuhuone-TheDining room

Keittiö-Kitchen

Olohuone-Living room

Oleskeluhuone-Launge room

Nukkekoti Hakola-Dollhouse Hakola

Pesuhuone-Bathroom

Olohuone-Living room

Vierashuone-Guestroom

Oleskeluhuone-Launge room

Makuuhuone-Bedroom

Keittiö-Kitchen

Kyltit

 

Country Girl

Buttercup

Shabby blogs

Buttercup

Nukkekoti Arthur-Dollhouse Arthur

Kartta-map
Minä olen - I am....

I am Elinor Dashwood!